Ota hyöty irti maksuttomasta liikuntaneuvonnasta!
Haluaisitko edistää omaa hyvinvointiasi liikunnan avulla? Kaipaatko lisää liikettä arkeesi, mutta et tiedä mistä ja miten aloittaa?
Liikuntaneuvonta on yksilöllistä ohjausta opiskelijoille, jotka tarvitsevat tukea ja apua hyvinvoinnin edistämiseen ja liikkeen lisäämiseen. UniMoven liikuntaneuvojana toimii Mika Kankainen. ”Liikuntaneuvonnasta haetaan usein lisämotivaatiota ja suunnitelmaa liikkumiselle”, Mika kertoo. ”Tyypillisimpiä syitä liikuntaneuvontaan hakeutumiselle ovat olleet mm. liikkumisrutiinien puute ja mielekkäiden liikuntamuotojen löytäminen. Liikunnasta toivotaan myös apua mielen hyvinvointiin ja stressinhallintaan”, Mika jatkaa. Kaikki liikuntaneuvonnassa kävijät eivät suinkaan ole liikunnan saralla vasta-alkajia, vaan liikuntaneuvonnassa käy myös entisiä aktiiviliikkujia, joilla liikunta on erinäisistä syistä jäänyt pitemmäksi aikaa tauolle. ”Yhtä kaikki liikuntaneuvontaa toteutetaan aina opiskelijan omista tarpeista ja tavoitteista lähtien. Liikuntaneuvojan tehtävänä on antaa käytännön vinkkejä liikunnallisempaan arkeen sekä tukea ja kannustusta omaa tavoitetta kohti”, MIka toteaa. UniMoven liikuntaneuvontapalvelu on maksutonta eikä edellytä UniMoven jäsenyyttä. ”Kannattaa ottaa hyöty irti maksuttomasta palvelusta ja tulla rohkeasti juttelemaan”, Mika kannustaa. Ajan voit varata kätevästi UniMoven nettisivuilta löytyvästä ajanvarauskalenterista.